Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

OHJEET MÖKKIKAUPPOJA VARTEN

Päivitetty syksyllä 2018 hallituksen toimesta, asiantuntija-apuna Hannu Pekkala, sekä tarkastettu ja hyväksytetty Oulun verotoimistossa 14.12.2018 (verosihteeri Juha Pekkarinen).

 

1. Kauppakirja

Kauppakirja tehdään kolmena kappaleena: yksi myyjälle, yksi ostajalle ja yksi Markkuun Ryhmäpuutarhayhdistys ry:lle.

Kauppakirjasta tulisi ottaa kopioita mm. energialaitosta ja verottajaa varten. Kauppakirjan tulee nimikirjoitusten osalta olla kahden henkilön todistama.

Ainakin yhden ostajista tulee olla kirjoilla Oulun kaupungissa. Tämä vaatimus ei koske lahjan eikä perinnön kautta tapahtuvia maanvuokrasopimusten siirtoja.

Kauppakirjassa on hyvä eritellä kauppahinnasta siirtolapuutarhamökin, irtaimiston ja vuokraoikeuden osuudet. Varainsiirtovero maksetaan vain siirtolapuutarhamökistä. Minimissään mökin käypä arvo on sama kuin sen verotusarvo. Mökin sähköliittymä on irtaimistoa, jonka arvon voi tarkistaa Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy:ltä. vuonna 2018 arvoksi on ilmoitettu 1.180 €. Irtaimiston määrä ja laatu on eriteltävä kuten vero.fi-sivuilla olevassa varainsiirtoverotuksen yhtenäistämisohjeessa on irtaimiston osalta kohdassa 1.7 ohjattu. Vuokraoikeudeun arvo on jäännösarvo, joka saadaan, kun kauppahinnasta vähennetään mökin ja irtaimiston osuudet.

Ostajan ja myyjän on kaupanteon yhteydessä sovittava keskenään sen hetkiset maksut (sauna-, suihku-, risu-, multa-, hiekka-, kivituhka- yms. maksut), koska yhdistys lähettää laskut vain kaksi kertaa vuodessa sen hetkiselle omistajalle; keväällä tonttivuokran ja jäsenmaksun, syksyllä palveluiden maksut.

2. Maanvuokrasopimuksen siirto

Ostajan tulee kaupanteon jälkeen, kun koko kauppasumma on maksettu (todennetaan kauppakirjasta tai erillisestä kuitista), sopia puheenjohtajan kanssa maanvuokrasopimuksen siirron ajankohta. Siirto uudelle palstan maanvuokraajalle tulisi tehdä mahdollisimman pian.

Maanvuokrasopimuksen siirto tehdään Marketa-kerhotalolla. Ostaja tuo tilaisuuteen yhdistyksen kauppakirjakappaleen ja myyjältä saamansa palstan alkuperäisen maanvuokrasopimuksen. Myös myyjä voi olla halutessaan tällöin paikalla.

Yhteystiedot: puheenjohtaja Esko Maksa, palsta 145, puh. 0400 772 158.

Yhdistyksen puolesta hallituksen puheenjohtaja, sihteeri, varapuheenjohtaja tai taloudenhoitaja (kaksi yhdessä) vastaanottavat em. asiakirjoja 1.5. – 30.9. välisenä aikana ennalta sovittuun aikaan kerhotalo Marketassa. Tilaisuudessa mökin ostaja(t) merkitään palstan vuokraajaksi. Kummankin vuokraajan tulee olla paikalla tai valtakirjalla tulee osoittaa oikeus allekirjoittaa maanvuokrasopimus.

Kaikki merkinnät tehdään samalla tavalla sekä yhdistyksen että palstavuokraajan sopimuskappaleeseen. Maanvuokrasopimuksia ei saa rei’ittää/niitata, koska ne ovat ns. ”ikuisesti” säilytettäviä papereita.

Samalla tavalla siirron suhteen toimitaan myös, jos kysymyksessä on lahja, perintö tai avioero.

Näissä tapauksissa siirtoketjun tulee olla aukoton. Jos perikunta on myynyt palstan uudelle omistajalle, pitää olla perunkirjasta (+ perinnönjakokirja, jos on tehty) ja mahdollisesta testamentista kopio, josta ilmenee, että myyjällä on ollut oikeus siirtää palsta eteenpäin.

Kaikista siirtopapereista otetaan kopiot kummankin sopimuksen väliin, eli kauppakirja-, lahjakirja-, perunkirja-, perinnönjakosopimuksesta (tapauksesta riippuen).

Tilaisuudessa uusi palstan vuokraaja(t) rekisteröidään Markkuun Ryhmäpuutarhayhdistys ry:n jäseneksi. Hänelle lähetetään postissa taloudenhoitajan toimesta liittymismaksu- ja jäsenmaksutosite. Kaikki jäsenelle kuuluvat oikeudet (vesi, sauna, jätehuolto ym.) ja velvoitteet astuvat voimaan rekisteröinnistä. Hallitus hyväksyy sääntöjen mukaan jäsenet seuraavassa kokouksessaan.

3. Varainsiirtovero

Ostajan on 6 kk kuluessa kaupantekopäivästä maksettava 4% varainsiirtovero siirtolapuutarhamökin arvosta. Verottajan ohje varainsiirtoveron maksusta: https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/asuminen/varainsiirtovero/maksuohjeet/ .

Ostajan on tehtävä varainsiirtoveroilmoitus 6 kk:n kuluessa kaupantekohetkestä (lomake 6012) Oulun verotoimistoon. Lähetä allekirjoitetun lomakkeen mukana kuitti veron maksusta, kopio allekirjoitetusta kauppakirjasta tai muusta sopimuksesta sekä siirtolapuutarhamökistä myyjän ja ostajan selvitys rakennuksen arvosta, jos sitä ei ole eritelty kauppakirjassa.

4. Sähköliittymä

Ostajan tulee käydä ensitilassa Energialaitoksella kauppakirjan kanssa sopimassa sähköliittymän siirrosta.

5. Kiinteistövero

Yhdistys joutuu ilmoittamaan vuosittain verotoimistolle kiinteistöverotusta/varainsiirtoveron maksun tarkastusta varten mökkikaupat ja vuokrasopimusten siirrot.

Kiinteistövero määrätään sille, joka omistaa puutarhamökin kalenterivuoden alussa eli 1.1. (kutakin vuotta). Vaikka mökki olisi alkuvuonna myyty tai lahjoitettu, verolipun saa em. 1.1. tilanteen mukaan mökin myyjä tai lahjoittaja.

Jos mökin hallintaoikeus on lahjoituksessa jäänyt luovuttajalle, vastaa hän luovutuksen jälkeenkin yhä kiinteistöverosta tulevina vuosina.

 

Päivitetty 14.8.2019 TiJ